Premio Paganini 2025

Seppo Kimanen, 27.10.2025

Viulisti-säveltäjä Niccolò Paganinin synnyinkaupungissa, Genovassa, järjestettiin lokakuun puolivälissä jo 58. hänen nimeään kantava kilpailu viulisteille. Samaan suurten viulukilpailujen sarjaan kuuluvat myös Queen Elizabeth- ja Sibelius-kilpailut. Seppo Kimanen seurasi Genovassa 15.–25.10. pidettyä tapahtumaa paikan päällä. Tässä hänen vaikutelmiaan:

Viulistien taso oli tällä kertaa ennätyksellisen korkea. Musiikin harrastajille tuskin on jäänyt huomaamatta, että 2000-luvulla aasialaiset muusikot ovat olleet yhä näkyvämmin esillä klassisen musiikin konserteissa, äänitteissä ja kilpailuissa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana muutos on ollut suorastaan järisyttävä. Tässä kisassa kaikki koesoitoissa valitut 24 osanottajaa olivat luonnollisesti loistavia instrumentalisteja. Kiinnostavaa kuitenkin oli, että 12:sta toiseen erään päässeestä enää yksi oli muualta kuin Aasiasta. Hänkin putosi semifinaalista, jonne pääsi kolme kiinalaista, kaksi japanilaista ja yksi Etelä-Koreasta.

Lopulta finaalin konserttojen jälkeen palkinnot jaettiin kiinalaisen, japanilaisen ja korealaisen viulistin välillä – tässä järjestyksessä. Hämmästyttävästi sekä 17-vuotias voittaja Aozhe Zhao että kolmanneksi tullut 15-vuotias Hyun Seo Kim ovat toistaiseksi opiskelleet vain kotimaassaan. Kiinalainen Zhao on raudanluja soittaja, jonka kaikesta turhasta karsittu soitto muistutti nuoren neuvostoliittolaisen Leonid Koganin viulismia. Täydellinen sävelpuhtaus ja vaikeimpienkin kappaleiden erehtymätön toteutus toi hänelle kokonaiskilpailun voiton lisäksi palkinnon kilpailun nimikkosäveltäjän parhaista esityksistä. Japanilainen 22-vuotias Rino Yoshimoto oli ehtinyt luoda melkoisen kansainvälisen uran jo ennen tätä kilpailua. Hän erottui muista finalisteista erityisesti Brahmsin konserton kypsässä tulkinnassa.

Palkitut olivat hyvin erilaisia persoonallisuuksia, mutta kaikki hallitsivat suvereenisti vaaditut miltei kaksikymmentä sävellystä ja kykenivät oivaltaviin tulkintoihin niin kamarimuusikkoina kuin solisteina. Finaalin ulkopuolellekin jäi monta fantastista muusikkoa idän suurvalloista. Jopa toisessa erässä vaadittu pieni esitelmä ohjelmista englanniksi sujui voittajilta sekä muilta aasialaisilta vakuuttavasti.

Vaikka nuori Hyun Seo Kim tuli vasta kolmanneksi, oli hän yleisön suursuosikki ja mielestäni jopa voittajaehdokas. Yli-inhimilliseltä vaikuttanut soiton helppous, puhtaus, ilo ja vapaus hurmasi yleisön. Kimin soitto pysytteli hyvän maun puitteissa, mutta oli mielikuvituksellista ja spontaania. Ajoittain siitä saattoi aavistella, että jotain tällaista on Paganinin oman soiton täytynyt olla. Hänessä on potentiaalia Yo Yo Ma’n tai Yuja Wangin kaltaiseksi supertähdeksi.

Samaan aikaan lokakuun puolessa välissä järjestettiin Varsovassa Chopin-pianokilpailu. Siellä kolme sukujuuriltaan kiinalaista ja yksi japanilainen jakoivat neljä ensimmäistä sijaa. Kun muissakin viime vuosien kilpailuissa palkintosijat ovat menneet aasialaisten nimiin, alkaa piirtyä selkeä kuva: eurooppalaisen klassisen musiikin laadullinen painopiste on siirtymässä aasialaisille osaajille. Tokio on jo pitkään tiedetty maailman suurimmaksi orkesterimusiikin tarjonnassaan. Omia ammattimaisia sinfoniaorkestereita siellä on yhdeksän, mutta sen lisäksi Berliinin- ja Wienin Filharmonikot sekä monet muut huippuorkesterit vierailevat siellä tiheästi. Viime aikoina myös kamarimusiikkitarjonta on Tokiossa kasvanut räjähdysmäisesti ja japanilaisten yhtyeiden taso noussut maailman parhaiden tasolle. Etelä-Korea ja Kiina seuraavat japanilaisia ja ovat osin menneet jopa ohi.

Vielä parikymmentä vuotta sitten saatettiin Suomessa sanoa, etteivät aasialaiset ymmärrä eurooppalaisen musiikin kaikkia vivahteita. Sellainen olisi nykyään aivan pötyä. Paganini-kilpailun aasialaiset soittajat olivat poikkeuksetta kiinnostavia ja persoonallisia musiikin tulkitsijoita, jotka vaikuttivat syvällisesti perehtyneen jokaisen esittämänsä teoksen historiaan ja tyyliin. Osa heistä on tullut ulkomaille jo hyvin nuorena ja saanut saman tai jopa paremman koulutuksen kuin länsimaiset ikätoverinsa.

Aasian maissa harrastuksetkin otetaan tosissaan. Vanhemmat valvovat kurinalaista harjoittelua, mikä usein alkaa jo 4-vuotiaana. Kun lahjakkuus tulee ilmi, on tavallista, että koko suku tukee edistymistä auttamalla soitinhankinnoissa, opintojen rahoittamisessa ja kannustamalla henkisesti. Aasiassa saavutuksia länsimaiden klassisessa musiikissa osataan arvostaa ja se näkyy myös yhteisön osoittamassa ihailussa.

Pelkään pahoin, että eurooppalaiset vetävät vertoja aasialaisille kilpakumppaneille enää poikkeustapauksissa. Eurooppalaisen taidemusiikin esittäminen on noussut aivan uudelle tasolle paljolti idästä tulevien taitureiden ja musiikkiin intohimoisesti suhtautuvien lahjakkuuksien vuoksi.