Hiski Wallenius
Urut
Hiski Wallenius valmistui musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta kirkkomusiikin ja urkujen aineryhmästä vuonna 2021 suorittaen samalla kuoronjohdon A-tutkinnon. Hän toimii Akateemisen mieskuoro Psaldon sekä Graduale-kuoron taiteellisena johtajana.
Wallenius toimii Lauttasaaren seurakunnan A-kanttorin virassa. Urkurina hän on esiintynyt useissa eri konserttisarjoissa ja festivaaleilla niin solistina kuin säestäjänäkin. Hän on ollut mukana perustamassa Lauttasaaren musiikkijuhlia ja toimii niiden taiteellisessa työryhmässä. Hän on lisäksi Johann Sebastian Bachin kantaattien esittämiseen erikoistuneen kollektiivin Bach Collegium Helsingin perustajajäsen.
Kuva: Heikki Tuuli
Esiintyy musiikkijuhlilla:
La 13.6. klo 18 – 12. Henki vetten päällä

