Arod-kvartetti
Jordan Victoria – viulu
Alexandre Vu – viulu
Tanguy Parisot – alttoviulu
Jérémy Garbarg – sello
Ranskalainen Arod-kvartetti kuuluu aikamme arvostetuimpiin jousikvartetteihin. Vuonna 2013 perustettu yhtye on hurmannut yleisöjä Euroopan suurimmista saleissa, kuten Berliinin filharmoniasta ja Wienin Musikvereinista aina Carnegie Halliin New Yorkissa ja Tokion Oji Halliin saakka.
Yhtye tunnetaan heittäytyvistä ja syvällisistä tulkinnoistaan, sekä rohkeista klassikkoteosten ja nykymusiikin yhdistelmistä. Arod on tehnyt tiivistä yhteistyötä nimekkäiden taiteilijoiden, kuten Klaus Mäkelän, Daniel Hopen, Gary Hoffmannin ja Alexandre Tharaud’n kanssa, ja kantaesittänyt useita teoksia muun muassa säveltäjä Benjamin Attahirilta.
Arodin albumeita on palkittu ja ylistetty kautta maailman. Uusimmissa projekteissaan he ovat syventyneet ranskalaiseen ohjelmistoon, Bachin koraaleihin sekä Haydnin opus 76 -sarjaan.
Kilpailuvoittojen ja palkintojen siivittämä kvartetti on nykyisin kysytty esiintyjä niin festivaaleilla kuin konserttisaleissa. Jokaisessa konsertissaan he jatkavat intohimoista matkaansa kohti kamarimusiikin ydintä: täydellistä vuoropuhelua neljän soittimen välillä.
Kuva: Julien Benhamou
Esiintyy musiikkijuhlilla:
To 11.6. klo 18 – 4. Pathos ja Haydnin hymy
To 11.6. klo 20 – 5. La Belle Époque
Pe 12.6. klo 18 – 7. Unkarilainen ilta
Pe 12.6. klo 20 – 8. Auringonnoususta Kiitoslauluun

